Pesäkarhujen skalpeeraus ei enää onnistunut
8.7.2013
Porin Pesäkarhut ottivat Kaupissa revanssin YPAn joukkueesta. Kuuden päivän takainen voitto ei uusiutunut. Jaksot vierasjoukkueelle 2-5 ja 3-4. Nousun selkeästi tavoitteekseen ilmoittanut Pori oli otteluun selvästi valmiimpi. Olisiko YPAn leirissä tutkittu jo liian toiveikkasti sarjataulukoita ja sillä kerätty paineita. Joka tapauksessa vajaan viikon takaiseen peliin aseltelmat olivat kääntyneet toisin päin ja päivän parempi joukkue saatiin voittajaksi. Siinä missä porilaiset olivat kaikilla osa-alueilla terävöittäneet otteitaan, olivat YPAlaiset niissä heikentyneet. Peli ei varmasti ollut kauden heikoin muistaen kovatasoisen vastustajan, mutta tuhottoman paljon sekoiltiin ja tehtiin huonoja valintoja sisäpelisuorituksissa. Kun ulkopelikään ei ollut yhtä terävää kuin Porissa olivat lukemat perustellut. Topi Kokkosen puuttuminen kokoonpanosta toi YPAlle ongelmia. Juoksujen tekeminen oli YPAlle koko pelin ajan ongelma. Miestä ei meinattu saada edes kolmospesälle. Ensimmäisen jakson ratkaisu tuli kolmannessa vuorossa, kun Porin peräpää tekaisi kolme juoksua. Toisella jaksolla viimeisessä vuoroparissa YPA sai kaksi juoksua harhaheitolla ja näytti jo siltä, että mentäisiin superiin. Viimeisen tasoittavallaan Pori onnistui kuitenkin tekemään kolme juoksua ja peli oli selvä. YPAn joukkueen tehot: (Lyödyt/tuodut) Jari Vatanen 0/3, Iiro Mäkelä 2/0, Miskä Pöyry 1/0, Niko Kaunisto 0/1, Markku Hännikäinen 0/1. Harhaheitolla 2. Pomarkun menetettyä pisteen Jokioisilla pysyy sarjan kärki edelleen tasaisena. YPA tippui kolmanneksi Porin ohitettua sen. Miesten maakkaripelit jatkuvat "kotiotteluilla" su 21.7. Kaupissa Jokioista vastaan ja su 28.7. Hämeenkyrössä Pomarkkua vastaan. |