YPA C04-pojat huikeasti SM-sarjaan

26.8.2018



Karsintalohkon voitto ja suora SM-sarjapaikka tuli kaatamalla OLS, Eräviikingit II ja O2.

YPA:n C04-salibandypojat SM-sarjaan

YPA:n C04-pojat lunastivat huikealla esityksellä ensi kaudeksi paikan pelaamaan ikäluokkansa salibandyn Suomen mestaruudesta. Viikonloppuna pelattiin yksi kymmenestä valtakunnallisesta alkulohkosta Ylöjärven Liikuntakeskuksella. YPA:n vastustajat saapuivat ympäri Suomea: OLS Oulusta, O2 Jyväskylästä ja Eräviikingit II Helsingistä. Lohkovoittajalle tiedossa suora paikka SM-sarjaan ja kahdelle seuraavalle pääsy lisäkarsintoihin.

YPA aloitti matkansa kohti SM-sarjaa ottelulla Eräviikinkejä vastaan. Ottelun alkua kuvaa parhaiten alkujännitys ja molempien joukkueiden tarkka peli. Toisen erän alkupuolen neljä minuuttia ja neljä nopeaa maalia siivitti YPAlaiset vauhtiin, joka ei sitten hidastunut ennen lohkovoittoa. Eräviikingit kaatuivat lukemin 7-0, joten YPA:n maalia varjellut Joona Isomäki aloitti nollapelillä. Valtteri Ruohonen ja Aapo Kurhela osuivat molemmat kahdesti. Seuraavassa pelissä YPA oli alusta lähtien hallitsevampi osapuoli ja määräsi tahdin. Jyväskylän O2 kaatui loppulukemin 9-1. Ottelussa pisterohmuina Eero Sutinen hattutempulla (3+2) ja Valtteri Ruohonen kahdella maalilla ja kolmella syöttöpisteellä.

Sunnuntai huipentui kahden siihen asti voittamattoman joukkueen kohtaamiseen, josta voittajalle SM-sarjapaikka. Myös OLS oli kaatanut sekä jyväskyläläiset, että vantaalaiset, tosien hieman pienemmällä maalierolla kuin YPA:n pojat.

Ottelu alkoi aamuherätyksellä, jonka tarjoili OLS maalamalla jo puolentoista minuutin kohdalla. Herätys tehosikin ja YPAlaiset ryhtyivät toimeen jo kolmannen minuutin kohdalla, kun Valtteri Ruohonen tasoitti ottelun. Siitä YPA tarvitse vain neljä minuuttia, kun Kasperi Henriksson, Onni Keskinen ja Valtteri toistamiseen maalasivat lukemiksi 4-1. Siinä vaiheessa maistui jo makea, mutta liian varhain. OLS lähti tuloksekkaaseen takaa-ajoon ja kavensi vielä ensimmäisessä erässä tilanteeksi 4-3.

Toinen erä alkoi mukavasti, kun Eero Sutinen vei YPAn jälleen kahden maalin johtoon. Sitten YPA sortui jäähyilyyn, ja OLS kavensi ylivoimalla lukemiksi 5-4. Viimeinen erä jännitettiin ja haettiin viimeistä niittiä, jota ei kuitenkaan vielä tullut, vaan OLS tasoitti pelin vain 4 minuuttia ennen pelin loppua. Rupesikin jo näyttämään siltä, että voittaja ratkaistaisiin rangaistuslaukauksilla. Mutta turnauksen pistepörssin voittaja Valtteri Ruohonen oli toista mieltä ja laukoi voittomaalin ja teki siten myös hattutempun Onni Keskisen syötöstä puolitoista minuuttia ennen loppusummeria. OLS on kova joukkue ja puristi vielä ihan lopussa varsin lähelle YPA:n maalia, mutta ei kuitenkaan perille saakka.

Valtteri Ruohosen pistepörssin voittoa (7+5) säesti hienosti Eero Sutisen pörssin kolmossija tehoin (5+3) sekä Joona Isomäen maalivahtipörssin voitto.

YPA:n joukkue on usean viime kauden aikana ollut oman alueen kärkikahinoissa mukana ja nyt, kun ikäluokassa pelataan Suomen mestaruudesta, niin joukkue lunasti heti paikkansa SM-sarjaan. Pelkästään pääsy SM-sarjaan on korkean kynnyksen takana, koska ikäluokassa poikajoukkueita on Suomessa kaiken kaikkiaan 125 kappaletta. Niistä SM-sarjan karsintoihin osallistuu 42 joukkuetta, jotka oli jaettu 10:een karsintalohkoon, joista yhden siis YPA voitti. Sarja täydentyy vielä 6:lla joukkueella jatkokarsintojen perusteella, joten YPA pelaa tulevan kauden 16 kovimman joukossa.

 

ONNEA kaikkien YPAlaisen puolesta.