B-pojat mukana kärkikahinoissa
27.9.2012
B-pojille neljästä pelistä kaksi voittoa, tasuri ja tappio. B-pojat aloitti kautensa varsinnaisilla härkäviikoilla kun alkusarja oli ahdettu peräkkäisille viikonlopuille. Kausi avattiin kotiturnauksessa kahta kovinta joukkuetta vastaan. YPA - Urho: 2-2 Vierailijoiden jalat taisi vielä pitkän bussimatkan jäljiltä painaa, joten laajemmasta materiaalista huolimatta heiltäkään ei liikaa liikettä löytynyt. 3*15 minuuttisen reippailun jälkeen taululla loisti lukemat 2-2, jotka oli varsin hyvä tulos tehdystä työstä. Happee Elk - YPA: 1-3 Toisen ottelun joukkueet oli materiaalin laajuudeltaan sarjan ääripäistä. "kotijoukkueella" penkillä odotti täysi 20 pelaajan miehistö puremassa tuppia odotellen kentälle pääsyä kun YPA luotti 2:n kentällisen voimaan. YPa menikin pelissä ansaitusti 0-1, johtoon, jonka Happee kuittasi vapaalyönnistä kun puolustus vielä etsiskeli paikkojaan. Tämän jälkeen kentällä tai ainakin tulostaululla oli vain yksi joukkue kun YPA kävi pariin otteeseen siirtämässä pallon mallikkaasti jyväskyläläisverkkoon. Tuloksena 3 pistettä, joista erityiskiitos täytyy antaa maalissa loistaneelle Joonas Nihtille. Tiivistahtinen sarja jatkui syysretkellä Keski-Suomeen. YPA - IKU: 3-2 Sarjan heikoimmaksi ennusteltava ja avauksesa ilman pisteitä jäänyt Iku aloitti ottelun vauhdikkaasti kun varsin nopeaan tahtiin pallo löysi kahteen otteeseen tiensä Ypa-maaliin, tosin jälkimmäisellä kerralla puolustuksen avustamana. Erätauolle siirryttin kuitenkin 1-2 lukemissa kun Toni Latosaari viimeiseteli maalin tyylikkään ylivoimakuvion päätteeksi. Maalittoman toisen erän jälkeen YPA painoi isompaa vaihdetta silmään ja meni menojaan Samuli Segermanin ja Santeri Tervosen maaleilla. YPA- Happee Elk: 1-5 Pitkä päivä alkoi tässä vaiheeessa painaa urheiden taistelijoiden jaloissa vaikka vielä 1. erä hoidettiin voitollisesti S. Tervosen maalilla. 2. erän alkuun Happee viimeisteli 3 nopeaa maalia josta oli vielä mahdollisuus nousta takaisin taisteluun hyvällä viimeistelyllä maalipaikoista. Tämä mahdollisuus kuitenkin tuhottiin heti 3. erän alkuun kun kotituomareiden tukema Happee viimeisteli hieman kyseenalaisen maalin ja perään samasta tilanteesta lahoitetun jäähyn aikana kaunisteli taululle loppulukemat. |