Naisille kaksi voittoa ja jatkopaikka Suomen Cupissa

8.9.2016


Salibandykausi starttasi naisten Suomen Cup -otteluilla

Kesän aikana suuria muutoksia kokenut YPA:n naisten edustusjoukkue aloitti uuden salibandykautensa lauantaina 03.09. Suomen Cupin I-kierroksen otteluilla Ylöjärven Liikuntakeskuksella. Päivän ensimmäisessä ottelussa vastaan asteli SB Luja Luopioisista. Täksi kaudeksi Sisä-Suomen II-divariin noussut Luja aloitti pelin vahvasti ja YPA ei tahtonut saada pelistä kiinni. Ensimmäisen erän vanhetessa ylöjärveläiset pääsivät paremmin ja
paremmin peliin mukaan. Erän loppupuolella YPA sai ensimmäisen ylivoimansa ja Essi Nurmi teki Anu Savukosken upeasta esityöstä Ylöjärveläisten kauden ensimmäisen maalin.
9 sekuntia ennen erätaukoa Essi vei YPa:n 2-0 taukojohtoon, Johanna Mäkisen tärkeän pallonriiston jälkeen. Toinen ja kolmas erä oli tasaista vääntöä, jossa Ylöjärveläiset olivat hieman niskanpäällä luoden enemmän maalipaikkoja. Mutta tällä kertaa maaleja ei enempää nähty ja näin YPA otti voiton maalein 2-0.

Tehot: Essi Nurmi 2+0, Anu Savukoski 0+1, Johanna Mäkinen 0+1

Päivän toisessa pelissä Ylöjärveläisiä vastaan asteli, ensimmäisessä pelissään Espoolaisen Northern Starsin 3-1 voittanut, Kajaanilainen Papas. Tämän ottelun voittajalle oli tarjolla paikka Suomen Cupin toiselle kierrokselle. Papas pelasi ensimmäisessä ottelussaan todella vauhdikasta salibandya ja pienemmällä pelaajaringillä pelannut YPA yritti löytää lääkkeitä hidastamaan vastustajan peliä. Tässä asiassa Ylöjärveläiset onnistuivat täydellisesti.
YPA:n karvauspeli aiheutti Kajaanilaisille harmaita hiuksia läpi ottelun ja heillä oli vaikeuksia saada laadukkaita hyökkäyksiä aikaan. Omassa hyökkäyspelissään YPA oli todella vaarallinen ja loi useita loistavia maalipaikkoja, mutta maalinteko oli tänään todella
vaikeata. Ensimmäisen erän lopulla Papas siirtyi 1-0 johtoon onnekkaalla pompulla, jossa YPAn maalivahti torjui pallon oman puolustajan kautta omaan maaliin.
Seuraavaa maalia saatiin odottaa aivan kolmannen erän lopulle, ajassa 42.35 Susanna Mäenpää vihdoin ja viimein toi YPA:n 1-1 tasoihin ja tällä maalilla ylöjärveläiset pääsivät taistelemaan voitosta jatkoajalla. Jatkoajan alku oli täysin YPA:n hallussa ja eikä aikaakaan, kun Iiris Pyykkö päätti pelin ylöjärveläisten hyväksi Milla Välisaaren syötöstä ja näin YPA:n matka jatkuu upeasti Suomen Cupin toiselle kierrokselle. Maalintekoa lukuunottamatta YPA:n naiset pelasivat tänään loistavaa salibandya ja oli taktisesti vastustajiaan parempia.

Tehot:Susanna Mäenpää 1+0, Iiris Pyykkö 1+0, Milla Välisaari 0+1