04-pojat Eliittisarjaan kaatamalla Classic, Miehille 3 pistettä

23.11.2015


Naisille tappiot, kuten myös 02-pojille. 05-pojille voitot

YPA 04-Sininen Eliittisarjaan!

04- poikien viimeinen eliittisarjan karsintakamppailu käytiin Tampereella Tenniskeskuksessa. Vastassa oli Classic Tampereelta. Pelin luonne oli kerrasta poikki, voittaja eliittisarjaan ja häviäjä kilpasarjaan. Peli alkoi vauhdikkaasti ja jo ensimmäisessä vaihdossa YPA painoi pelin Classikin pätyyn. Heti ensimmäisessä vaihdossa laukauksen jälkitilanteesta Eero ohjasi pallon Classicin maaliin. Maali kuitenkin hylättiin, syystä korkea maila. Peli alkoi kuitenkin hienosti meidän painostuksella. Kesken painostuksen Classic pääsi kuitenkin vastaiskuun ja laukaus painui parin pompun jälkeen meidän maaliin. 1-0 johto Classikille. Tämä kuitattiin nopeasti kun Eero jälleen sai Matiaksen hienosta esityöstä pallon hyökkäyspäässä, siirto keskelle kantiin, maalivahti poikitais liikkeeseen ja hieno sivallus. 1-1 tasoitus oli tosiasia. Tämä oli tulos ensimmäisen erän jälkeen. Toinen erä alkoi ryminällä. YPA painoi päälle Onni painoi verkot töttörölle Artun esityöstä. Johto 2-1. Hetken jälkeen sama kaksikko oli jälleen vaihdissa. Tällä kertaa Arttu teki ja Onni syötti. 3-1 johto YPA:lle. Tästä tietenkän Classic ei lannistunut ja pian nähtiin kavennusmaali ja peli oli 3-2. Classic oli pääsemässä hyvään vauhtiin. Classicin painostusjakso kuitenkin pysäytettiin, kun Aapon jäätävät pyörähdykset kulmassa ja vapauttava syöttö Onnille. Tästä Onni pamautin maalin. 4-2 tosi tärkeään paikkaan. Tämä oli myös tulos toisen erän jälkeen. Kolmannessa erässä hurjalla peli päällä ollut Onni onnistui vapauttamaan Artun maalintekoon. Tämä oli helpottava. 5-2 johto osuma. Classic tuli vielä kuitenkin peliin mukaan kaventamalla ottelun 5-3:een. Kesken Classicin painostuksen Onni pääsi vielä sivaltamaan 6-3 johto osuman. Tässä vaiheessa rupesi jo hieman helpottamaan. Classic vielä kavensi 6-4:ään, mutta pystyimme pitämään pelin käsissämme loppuun asti ja näin ollen 6-4 voitto YPA:lle ja paikka eliittisarjaan. Peli oli yksi YPA:n parhaista tällä kaudella. Pelisysteemi pysyi kasassa koko pelin ajan ja kaikki pelaajat olivat täysillä mukana pelissä. Kaikille pelaajille kiitettävä arvosana! Tämä oli nimen omaan koko joukkueen voitto. Hallitsimme peliä hiuksen hienosti ja loimme ehkä hieman enemmän maalintekopaikkoja. Todelliset tuhannen taalan paikat menivä ehkäpä tasan ja kaksi kertaa ylärima pelasti meidät. Myöskin maalivahtimme Joonan huippu pelastukset olivat tärkeitä. Tästä osoituksena ylivoimahyökkäyksen torjunta pelin ratkaisuhetkillä. Classikin pelaaja pelattiin yksin nokittain Joonan kanssa, mutta Joonan jäätävä maski pelastus, piti meidät kahden maalin johdossa. 

Naiset I

Naisten II-divarin 4. turnaus pelattiin sunnuntaina 22.11. Ylöjärven Liikuntakeskuksella. Ensimmäisessä pelissä vastaan asteli tuttua tutumpi MIG. Jo ennen ottelua YPA koki kovia, kun kolme pelaajaa oli tullut viime hetkellä sairaaksi ja näin pelaavat kentälliset menivät uusiksi. Itse ottelun alku meni täysin Ylöjärveläisiltä ohi ja MIG meni nopeasti 2-0 johtoon. YPA käytti heti aikalisänsä joka hieman piristi Ylöjärveläisten peliä. Maalinteon tuska vaivaa tällä hetkellä YPAn naisia, laukausten suunta tuntuu olevan joko reilusti ohi tai suoraan päin vastustajan molaria. Vaikka YPA sai heti toisen erän alkuun kavennuksen aikaan, niin se ei auttanut saamaan Ylöjärveläisten peliä uomiinsa. Vastustaja käytti häikäilemättä hyväkseen YPAn huonon pelipäivän ja ottelu päättyi lopulta 5-1 Tamperelaisten hyväksi. Tehot: Mäki-Äijö Hannele 1+0, Pesonen Tanja 0+1 Toisessa pelissä vastaan asteli, ensimmäisen kerran tällä kaudella, SBS Tamppi. Tässäkin pelissä vastustaja rankaisi Ylöjärveläisiä ensimmäisestä virheestä. Ylöjärveläisten peli oli alussa astetta parempaa, mutta maalinteko ei ottanut onnistuakseen. Ensimmäisen erän aivan loppuhetkillä tullut nukahdus kostautui ja tauolle siirryttiin Tampin 2-0 johdossa. Toisessa erässä pelin painopiste siirtyi enemmän kohti Tamperelaisten päätä, mutta Tamppi käytti maalipaikkansa tehokkaasti. Kolmannessa erässä väsymys astui kuvaan ja sellaista huippu kiriä ei kavennusmaalista huolimatta saatu aikaan. Loppulukemat olivat 4-1 Tamperelaisten hyväksi. Tehot: Yrjölä Heidi 1+0, Mäkinen Johanna 0+1

02-pojat

Lumen valaisemassa talvipäivässä pelattiin kaksi synkkää peliä Nokian liikuntakeskuksella. Kenttä oli pieni ja laidat olivat hengenvaaralliset sillä niissä oli terävä yläreuna ja ne eivät joustaneet yhtään. Lisäksi jos maata pitkin mennyt pallo osui laitaan niin se pomppasi aina ylöspäin, joten pelaaminen vaati hieman totuttelua. 

Urho - YPA 8-7
Urhoa vastaan maalitolppien väliin asettui Miikka. Hän saikin heti alussa muutaman hienon torjunnan. Saimme muutenkin hyvän alun, sillä Frans sai maalivahdin pudottaman pallon tuikattua maaliin kahden minuutin pelin jälkeen. Peli oli aika katkonaista, sillä pienellä kentällä pallo pomppi helposti yli laidan. Toisen maalimme saimme seitsemän minuutin kohdalla ja peli vaikutti hyvältä. Pienten nukahdusten ja sähläysten johdosta Urho teki kuitenkin kahdessa minuutissa kolme maalia ja siirtyi 3-2 johtoon. Urho sai rangaistuksen kädellä pelaamisesta josta heti saimmekin pallon maaliin, mutta koska pelaaja oli maalivahdin alueella niin se hylättiin. Samalla ylivoimalla saimme kuitenkin hyväksytynkin maalin kun Nikon tarkka veto sivusta upposi verkkoon, joten ensimmäiselle erätauolle tasaisissa 3-3 lukemissa. 

Toinen erä alkoi meidän hyvällä hallinnalla, mutta kuten usein käy kun ollaan syvällä vastustajan päässä innokkaasti hyökkäämässä niin vastustaja pääsee läpi ja tekee maalin. Meidän hyvä hallinta jatkui ja siitä palkintona Severi syötti kulmasta keskellä olevalle Sakarille joka tasoitti tilanteeksi 4-4. Urho sai rangaistuksen liian monesta pelaajasta kaukalossa ja meidän ylivoima lähti pyörimään hienosti. Artturi syöttää reunaan Juholle, jonka kova veto uppoaa maaliin lähes puolesta kentästä. Tämän jälkeen Frans kääntyy kohti maalia ja vetää verkot tötterölle, hieno kahden maalin johto. Tätä johtoa nautimme kokonaiset 6 sekuntia, kun Urho kavensi toisen erän loppulukemiksi 5-6. 

Kolmannen erän alkuun saimme jälleen kahden maalin johdon, joka säilyikin pitkään. Pelissä oli kuitenkin synkkä loppu, sillä Urho takoi viime minuuteilla kolme maalia, joista Urhon voittomaali syntyi kun peliaikaa oli jäljellä vain kaksi sekuntia. 

PirPi Pantterit - YPA 7-5

Vaikka PirPi saikin ensimmäisen maalin jo 26 sekunnin pelin jälkeen, saimme kuitenkin tähänkin peliin hyvän alun. Tuukka veti reunasta 1-1, Nikon veto lähes puolesta kentästä 1-2, Severin ja Juhon vaparikuviosta 1-3 ja Miikan tarkka veto läheltä 1-4, joissa lukemissa mentiin ensimmäiselle erätauolle. Pirkkalallakin oli ensimmäisessä erässä tilanteensa, mutta tolpat ja ylärimat kilisivät meidän onneksi. 

Toinen erä oli vähämaalinen, sillä molemmat saivat yhden maalin, joten päätöserään turvallisen tuntuisessa YPA:n 2-5 johdossa. Kolmannessa erässä olimme kuitenkin askeleen jäljessä joka tilanteessa. Nikolla ja Jaakolla oli muutama hyvä paikka, joista ei kuitenkaan maalia syntynyt. PirPi pyöritti peliä ja takoi maaleja. Meidän ylivoimakaan ei toiminut, joten pirkkalalaisten 5 maalia kolmannessa erässä tarkoittivat meidän kannalta sysimustaa 7-5 tappiota.

Miehet I

YPA:n miesten edustusjoukkueelle kolmen pisteen viikonloppu

YPAn miesten pelit jatkuivat taas lauantaina Spiral-hallilla Kaukajärvellä. Päivän ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Showtime Tampereelta. Showtime on ylöjärveläisille tuttu vastustaja jo viime kaudelta, jolloin pelattiin muutama melkoisen tiukka vääntö. Ensimmäisen kerran ylöjärveläiset pääsevät iskemään ylivoimalla vastustajan puolustajat lahjoittavat pallon suoraan Henri Mattilalle. Mattila laittaa varmoilla käsillä lukemiksi 1-0. Kuitenkin jo minuutin kulutta Showtime pääse myös iskemään pelin tasoihin. Ensimmäisessä erässä nähdään vielä yksi osuma, kun Henri Mattila iskee ylöjärveläiset johtoon. Miika Ruuskanen passaa ja Mattila antaa ranteen heilua, lajin helppous viehättää.
Toisessa erässä vääntö jatkuu tiukkana, mutta lukuisista maalipaikoista huolimatta maaleja ei synny. Kolmanteen erään ylöjärveläiset lähtevät lujaa. Erä vanhenee kahdeksan sekuntia, kun Samuli Pälviranta lainaa Henri Mattilalle palloa joka iskee taas kerran varmoin ottein pallon verkkoon. Kun fanien heittämät hatut on saatu kerättyä jatkuu peli, ja ei pitkälle päästä kun Showtime kaventaa lukemat kolmeen kahteen. Kolmannen erän lopussa eletäänkin jännittäviä hetkiä, kun Ypan Joona Toivanen passitetaan boksiin mailaanlyönnistä. Showtime laittaa myllyn pyörimään kuudella neljää vastaan ja minuutin kuluttua peli on tasan. Tässä vaiheessa ylöjärveläiset ottavat aikalisän. Valmentaja Kuula tekee selväksi että vain täydet pisteet kelpaa. Niinpä kun peliä on enää 13 sekuntia jäljellä siirtää Samuli Pälviranta pallon Henri Mattilalle. Mattila kynäilee itsensä maali eteen ja siirtää varmasti pallon rystypuolelta verkkoon. Niinpä loppulukemat 3-4 varmistavat täydet kaksi pistettä ylöjärveläisille.

Toisessa ottelussa ylöjärveläisten vastaan asettui Replay. Päivän toiseen peliin ylöjärveläisten jalka oli aivan selkeästi hidastunut, sillä ensimmäisessä pelissä jalkaa jouduttiin liikuttamaan poikkeuksellisen paljon. Ensimmäisessä erässä  nähdään vain yksi maali kun Henri Mattila tarjoaa Samuli Pälvirannalle joka antaa pyssynsä laulaa. Laukaus on tarkka ja kova, niinpä verkkokin heilahtaa. Lukemat ensimmäisen erän jälkeen 1-0. Toisessa erässä Replay pääsee kuitenkin iskemään pari todella nopeata maalia, vastustajan kahden maalin välissä on vain 10 sekuntia. Pian nähdäään kuitenkin, että myös ylöjärveläisten puolustuspäässä on taitavia käsiä. Alivoimalla Samuli Pälviranta lainaa palloa Juha ”Hulk” Mäntylälle, joka lähtee polkemaan kohti vastustajan päätyä. Vauhdista Hulk lataa rannarin ja upottaa tyylikkäästi pallon verkkoon. Siinä on upea veto jos jokin. Sitten alkaakin taas Mattila show. Teemu Leppänen tarjoaa kahdesti Mattilalle joka iskee molemmilla kerroilla pallon verkkoon. Vastustaja pääse kuitenkin iskemään vielä kerran toisen erän aikana, niinpä toisen erän jälkeen lukemat ovat 4-3.
Kolmannessa erässä mennään todella lujaa, maalipaikkoja saadaan ja tuhlaillaan. Kun kolme minuuttia on pelattu iskee vastustaja tasoihin, mutta viisi minuuttia ennen pelin päättymistä Miika Ruuskanen rouhii pallon verkkoon Lauri Kallialan syötöstä. Kuitenkin 40 sekuntia ennen päättymistä pääse vastustaja vielä tasoittamana. Näin kahden tiukan ottelun tuloksena ylöjärveläiset nappaavat kolme pistettä ja siirtyvät sarjassa toiselle sijalle.

Tehot: Henri Mattila 6+1, Samuli Pälviranta 1+3, Miika Ruuskanen 1+1, Juha Mäntylä 1+0, Teemu Leppänen 0+2, Lauri Kalliala 0+1

 

05-pojat

Kauden toinen turnaus oli Nokialla 21.11.2015. YPAn E2-poikien ohjelmassa oli kaksi peliä.
Ensimmäisessä pelissä vastustajana oli etukäteen ajateltuna kovempi HK Dynamo eli ensimmäisen turnauksen jälkeen lohkonelosena majaileva joukkue. Lopputulos oli kuitenkin sarjataulukon mukainen eli lohkoykkönen YPA voitti 10 - 5 eli tuloksena oli selvä voitto. Loistavaa! Hämeenkoskella alkanut voittoputki sai näin jatkoa heti aamupäivästä.
Toinen ottelu iltapäivällä oli Sport Blackia vastaan. Heillä oli pistetili avaamatta ensimmäisen turnauksen jälkeen eikä YPAkaan antanut pisteitä. Kahden erän jälkeen YPA oli vielä tappiolla 4 - 6, mutta huikean kolmannen erän ansiosta YPA voitti lopulta 11 - 9!
Neljä peliä ja neljä voittoa osoittaa että monia asioita on tehty oikein harjoituksissa ja peleissä. Tästä on hyvä jatkaa joulukuun kotiturnaukseen, jossa vastaan asettuvat Nokian KrP ja SC Läsimäki.
Seuraava turnaus on siis kotiturnaus Ylöjärven Urheilutalolla 13.12. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee kannustamaan poikia!