Junnujoukkeet tositoimiin ja miehille kolme pistettä

26.10.2015


04-Sinisille täysi potti ja 04-Valkoisille voitto ja tappio, kuten myös 03-pojille. 05-pojat hakivat täyden potin Lahden lähistöltä.

05-pojat

05 pojat avasivat kautensa 24.10 Hämeenkoskella. Ensimmäisessä pelissä TFT:tä vastaan ensimmäinen erä tunusteltiin vastustajaa tasatahtiin maaleja tehden. Erätauolle mentiin 4-3 johdossa. Toinen erä olikin sitten poikien näytös pelin pyöriessä vastustajan päädyssä. Erävoitto 8-0 oli pojille karkkia ja kolmatta ei ehditty pelaamaan kuin vajaa viisi minuttia kun tuomarit päättivät pelin. Tulostaululla lukemat 15-3 osoitti missä mennään.

Toisessa pelissä vastaan asettui Happee. Peli alkoi vauhdikkaasti. Siinä tohinassa unohtuu vaihtopenkillä tarkkaavaisuus ja yhtäkkiä kentällä on liikaa pelaajia. Ensimmäinen jäähy oli tosiasia. Happee siirtyy jäähyn aikana johtoon. Jäähyn jälkeen peli on hetken sekaisin ja vastustaja ei jätä rankaisematta. Erätauolle mennäänkin lukemissa 2-0. Toinen erä onkin sitten YPA:n. Hienolla yhteistyöllä pojat taistelevat erän YPA:lle 2-4. Kolmaserä lähtee lukemista 4-4. Happee taistelee  ja aloittaa maalin teon kun kolmatta erää on pelattu 4:20. Vajaan minuutin vastustaja pääsi nauttimaan johdosta jonka jälkeen harjoitusten tulos tuli esiin. Kolme maalia reiluun 4 minuuttiin ja taululle lukemat 5-7. Vastustajallakin oli paikkansa mutta viimeinen lukko maalilla pitää ja puolustuspeli toimii. Vastustaja ottaa aikalisän ja yrittää vielä 6 kenttä pelaajalla saada peliä kääntymään mutta turhaan. YPA:n kunto ja poikien asenne pitää loppuun asti ja sinetiksi vielä tyhjään maaliin lukemat 5-8 YPA:lle.
Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin turnauksiin.

Miehet I

YPA – DTT 3-3

Sunnuntaina Ylöjärven pallon miesten salibandyedustus pelasi kotiturnauksensa Ylöjärven liikuntakeskuksella. Päivän ensimmäisessä pelissä vastaan asettui DTT Tampereelta. Vastustaja oli tuttu viime kaudelta ja niinpä ottelusta odotettiin hyvin tiukkaa.

Ensimmäinen erä aloitettiin tiukan väännön merkeissä. Molemmat joukkueet pyörittivät vähän aikaa palloa vastustajan päässä ja heti perään joutuivat tiukasti puolustumaan omaa verkkoaan. Ylöjärveläisten ensimmäinen maali nähdään kun Henri Mattila lähtee Teemu Leppäsen avauksesta ajamaan hurjalla voimalla kohti maalia. Mattilan kenttäkavereiden odotellessa syöttöä, Mattila antaa näytteen upeista yksilötaidoistaan ja ratkaisee itse. Pallo on verkossa ja peli 1-0 ylöjärveläisille. Kaveri ei kuitenkaan kauaa odottele, kun ylöjärveläisten maali kerkeää vanheta vain minuutin verran iskee vastustaja pallon verkkoon. Vain pari minuuttia myöhemmin DTT pääsee vielä kerran heiluttamaan verkkoa. Näin ensimmäinen erä päätetään lukemissa 1-2 tamperelaisten hyväksi.

Toisessa erässä tiukka vääntö jatkuu. Erityisesti ylöjärveläisten ykkösduo Savola-Pälviranta luo äärimmäisen vaarallisia tilanteita vastustajan päähän, mutta maali jää odottaan seuraaviin peleihin. Vähän ennen erän päättymistä kuitenkin kultaisilla käsillä siunattu Lauri Kalliala ajaa itseään maalille, mutta veto kilpistyy vastustajan maalivahtiin. Pallo kuitenkin kuin taivaan lahjana kimpoaa Justus Järventauksen lapaan, joka antaa rannarin laulaa. Se on siellä ja peli on tasan.

Kolmannessa erässä molemmat joukkueet lähtevä verenmaku suussaan jahtaamaan ratkaisumaalia. YPAn kärsiessä väärästä vaihdoista tullutta rangaistusta, päättää DTT käyttää tilaisuuden hyväksi ja iskee ylivoimamaalin. Parin minuutin kuluttua Juha Mäntylä laittaa pallon Tommi Keskikastarille liikkeeseen. Tommi on tunnettu nopeista jaloista, mutta ei maagisesta vedosta. Nyt kuitenkin suoritus on taivaallisen kultainen ja peli on jälleen kerran tasan. Loppuerän ylöjärveläiset hakevat hyvin ahnaasti maalia. Samuli Pälviranta tykittää kolme kertaa tolppaan jokaisessa vaihdossa ja kun ylöjärveläisille siunaantuu rangaistuslaukaus aavistaa vastustajan maalivahti Henri Mattilan kikkailut onnistuen torjunnassa. Tolppalaukauksista ja rankkareista huolimatta YPA ei saa haettua voittomaalia ja näin ottelu päättyy lukemiin 3-3.

Tehot: Henri Mattila 1+0, Justus Järventaus 1+0, Teemu Leppänen 0+1, Lauri Kalliala 0+1, Tommi Keskikastari 1+0, Juha Mäntylä 0+1

SN Symmetrik – YPA 3-4

Päivän toisessa ottelussa vastaan asettui SN Symmetrik. Joukkue oli ylöjärveläisille tuntematon, ainoa mitä tiedettiin oli että vastustaja oli viime turnauksessa ottanut voitot molemmista peleistään. Oletuksena oli siis että taas mennään niin lujaa kun jaloista lähtee. Ensimmäisessä erässä peliin lähdetään hyvin vastustajan tahdittamana. Kahdeksan minuutin kohdalla vastustaja rankaisee kerran. Ylöjärveläisten puolustus rakoilee niin pahasti että useampia maalejakin olisi voinut tulla, mutta YPAn maalivahti Joonas Nihti on tässä pelissä hereillä. Nihti poimii vetoa vedon perään maagisin ottein, ja niinpä toiseen erään lähdetäänkin vastustajan johtaessa 1-0.

Toisessa erässä kentälle astelee aivan uusi YPA. Välittömästi erän alettua YPA saa luotua vastustajan maalille tohinaa ja irtonaisen pallon poimii Santeri Tervonen. Ranne viuhahtaa ja pallo on verkossa. Ylöjärveläisten pyöritystä voisi tässä vaiheessa verrata jo aikanaan jääkiekko maailmassa vaikuttaneen Punakoneen peliin. Ainoa erona tähän menneeseen jääkiekkomahtiin, ylöjärveläisten vedot viuhuvat ohi ja yli. YPAn ykköskenttä kuitenkin antaa taas näyttöjä kun Juha ”Hulk” Mäntylä antaa passin Teemu Savolalle joka antaa pyssyn laulaa. Veto on niin kova ettei vastustajan maalivahti ehdi kissaa sanoa. Toisen erän jälkeen YPA johtaa 1-2.

Kolmannessa erässä YPAkone vain jatkaa myllytystä. Erä kerkeää vanheta vain pari minuuttia kun Miika Ruuskanen tarjoaa Justus Järventaukselle paikkaa ja upeasta ratkaisukyvystään tunnettu Järventaus laittaa YPAn jo kahden maalin karkumatkale. Kauaa ei kuitenkaan tarvitse odotella että vastustajakin pääsee nauttimaan maaleista. YPAn puolustuksessa on koko turnauksen ajan ollut ongelmia ja ylöjärveläiset saavat pari nopeaa muistutusta että miehet pitää merkata. Kuin puskista, peli on tasan. Mutta kauaa ei tarvitse tasapeliä katsella kun vain pari sekunttia aloituksen jälkeen kynämies Kanadan farmiliigasta Lauri Kalliala antaa rannarin laulaa. Laulu on kaunista ja pallo on maalissa. Summeri soi ja ylöjärveläiset juhlivat kauden ensimmäistä puhdasta voittoa.

Tehot: Santeri Tervonen 1+0, Miika Ruuskanen 0+2, Teemu Savola 1+0, Juha Mäntylä 0+1, Justus Järventaus 1+1, Lauri Kalliala 1+0

 

04-pojat

Sisä-Suomen sarjajärjestelmän mukaisesti kaikki kilpajoukkuet osallistuvat eliittisarjan karsintoihin. Tämän järkevyys voidaan kyseenalaistaa, sillä joukkuiden tasoerot ovat suuria ja vain osalla on oikeasti tavoitteena eliittisarja.

YPA-Sininen

Ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli KooVee punaiset, KooVeen ”kakkos” joukkue. KooVee on vuoden takaisesta kasvanut hurjasti, joten etukäteen ei oikein voimasuhteista vielä ollut tietoa. Valmistautuminen peliin tehtiin huolellisesti ja peliin lähdettiin täydellä höyryllä. Alusta asti oli selvää että peli oli YPA:laisten selkeää hallintaa. Maaliverkot pullistelivat tasaisesti KooVeen päässä ja peli oli selvä kahden erän jälkeen. Peli keskeytettiin numeroihin 14-1 YPA:lle.

Toisessa pelissä vastassa oil MuuRy. MuuRy oli pelannut tasapelin Ku-68 vastaan. Kun tiedetään Ku-68:n olevan kelpo joukkue, niin odotettavissa olisi tiukka taistelu. Itse peli käynnistyi vauhdikkaasti. YPA hallitsi peliä ja loi maalipaikkoja lähes joka hyökkäyksessä. MuuRyn pojat kuitenkin taistelivat kovasti ja pelissä oli kova tempo ja tiukkoja kaksin kamppailuja. Pelillisesti tämä peli oli huomattavasti tasokkaampi kuin meidän aikaisempi. Pian YPA:n painostus tuotti tulosta ja maalihanat aukenivat. Tässä pelissä päästiin kolmanteen erään ennen katkaisua. Peli YPA:lle 13-1 kolmannen erän alkupuolella. Tässä pelissä YPA:laiset pelasivat kauden parasta peliä tähän mennessä, ja suuret lukemat eivät johdu vastustajan huonoudesta, vaan siitä että YPA:n jätkät pelasivat todella hyvin.

YPA-Valkoinen

Valkoisten kohtalona oli kohdata viimekauden eliittisarjan voittaja KooVee mustat. Peliin lähettiin motolla” kaikki pallon alle” ja puolustetaan omaa maalia loppuun asti. Jätkät toteuttivat suunnitelmaa kiitettävästi, mutta eihän tästä paljoa apua ollut. KooVee mätti kahteen erään lukeman 13-0 ja peli katkaistiin ennen täyttä aikaa.

Toiseen peliin valmistauduttiin huolellisesti parin tunnin ”hippa” sessiolla. Jo valmiiksi punaposkisten poikien alkulämmöt vedettiin perinteisesti ulkona, niin kuin meillä on aina tapana. Toisessa pelissä vastassa oli Krp:n ”pikku” näädät Nokialta. Itse peli lähti meidän kannalta takkuisesti käyntiin. Pari nukahdusta ja Krp säntäsi kahden maalin johtoon. Tähän päälle vielä parit jäähyt ja katastrofin ainekset olivat valmina. No, kuten joskus urheilussä käy niin ”epäoikeuden mukaisuus” sisuunnuttaa joukkueen, ja kun Henkka pamautti alivoimala kavennuksen, niin koko Valkoisten joukkue syttyi taisteluun. Pelissä oli tapahtumia vaikka muille jakaa. Tämä tietenkään ei aina ole niin valmentajien mieleen, mutta ainakin jännittävää oli. Tilanteet vaihtelivat aina 3-3 tasatilanteesta, Krp:n 5-3 johtoon ja siitä meidän 9-5 johtoon. Lopputulos 9-7 YPA Valkoisille. Hieno taistelu koko joukkueelta.

Näin ollen kummankin 04 joukkueen pistesaldo on aukaistu ja viikon päästä on mahdollisuus kasvattaa pistesaldoa.

03-pojat

YPA03 – Happee Moose, Parkanon urheilutalo 25.10.2015

YPAn 03-joukkue lähtee jo kauan odotettuun sarja-avaukseen jännittävissä asetelmissa. Uusia poikia on tullut mukaan joukkueeseen ja mukana on myös pari pelimiestä vuotta nuoremmasta ikäluokasta. Viime vuoden joukkueesta on jäljellä yksi ketjullinen kokeneita pelimiehiä ja veräjänvartijat Miika ja Petteri. Kaikesta muutoksesta huolimatta YPA lähtee peliin hyvällä itseluottamuksella ja luottavaisena pitkän treeni ja harjoituspeliputken jalostamina. Kovuutta on haettu treenaamalla ja pelaamalla harjoituspelejä vuotta vanhempien poikien kanssa.

Ottelu alkaa YPAn painostuksella ja kovalla sykkeellä. Heti ensimmäisessä vaihdossa saadaan oivallinen maalipaikka. Peli aaltoilee ja pallo pomppii kovalla alustalla. Ajassa 2.52 Mark saa pallon hyökkäysalueella ja vetää komean vedon kohti Happeen maalia, mutta pallo kimpoaa torjunnasta vastustajan hyökkääjälle, joka näyttää että jaloissa löytyy ruutia. YPAn katsellessa takaa sijoittaa Happee pallon maaliin ja tilanne 0-1 ajassa 3.00. Vain hetkeä myöhemmin pallo pomppii keskialueella ja ajautuu Happeen pelaajan lapaan – suora veto maaila kohti ja tilanne 0-2 ajassa 6.28. YPA sisuuntuu tästä ja seuraavassa vaihdossa Hape saa pallon Severiltä ja kynää kahden Happee-pelaajan välistä kohti maalivahtia ja liruttaa maalivahdin alta kavennuksen 1-2. Pallo pomppii kuitenkin taas Happee pelaajille jo 10.45 ja maali on vastustajalle jo kolmas. Vain alle minuutti ehtii kulua kun Happee tuulettaa taas ja tilanne jo 1-4. Erän lopussa YPA saa luotua hyvää taistelua ja muutaman maalipaikan. Erityisesti taistelun mallia muille tarjoili Valtteri Laukka raataen ja repien sekä hyökkäys, että puolustuspäässä näyttävästi ja tehokkaasti. Erätauko tulee kuitenkin YPAn kannalta hyvään paikkaan.

Toiseen erään YPA lähtee nyt kunnolla heränneenä ja astetta kokeneempana. Erä alkaa pomppuisasti ja sekavasti, mutta kellon näyttäessä16.20 Valtteri avaa Onnille joka jatkaa hienolla syötöllä Hapelle joka ei erehdy paikasta – tilanne 2-4 ja takaa-ajo on julistettu alkaneeksi. Pari minuuttia myöhemmin Severi syöttää vastustajan kenttäpuoliskolla Lucalle ja uskomattomien pomppujen jälkeen pallo löytää tiensä maaliin ja tilanne 3-4. Maalia seuraavassa vaihdossa Hape pääsee Onnin avauksesta yksin läpi ja tekee näyttävästi tasoituksen 4-4 kun edellisestä maalista on kulunut vain 10 sekuntia. Tasoitusmaalin jälkeen peli muuttuu YPAn jäähyjen myötä sekavaksi, mutta YPA ei taivu.   Miika esittelee kovaa heittoaan ja avaa hienosti Lucan yksin läpi, mutta pallo menee kuin meneekin hiuksenhienosti ohi. Kun ollaan jälleen täysilukuisia tarjoilee Luca syötön Valtterille viivaan joka lämää raudanlujan vedon maalin ylänurkkaan. Maalivahti ei ehdi kuin värähtää – niin kova on Valtterin laaki. YPA on ensi kertaa pelissä johtoasemassa kun tilanne on 5-4 ajassa 25.08. Jälleen YPA jäähyilee muutamaan otteeseen ja välissä Onni vetää kovan ranteen ja YPA lisää johtiaan 6-4. Jäähyn aikana saa Happee vihdoin odotetun 6-5 kavennuksen kun pelikelllo näyttää 13.49. Erä nro 2 oli tänään suvereenia YPAn hallintaa.

Kolmanteen erää lähdetään edelleen antamatta piiruakaan periksi. Erä alkaa murskaavasti kun Hape tööttää ranteet lukkoon ja nimi lehteen, kuten sanonta kuuluu. Jäätävä veto – yleisö huokaa. Tilanne 7-5, kun kolmatta erää pelattu vain 15 sekuntia. YPA taistelee ja vauhtia riittää molempiin suuntiin. Miikka alkaa lämmetä maalissa ja esittää monta upeaa pelastusta. YPA selvittää jälleen yhden alivoiman. YPAn painostaessa koittaa Luca onneaan miinuskulmasta ja maalivahti torjuu pallon epäonnekseen omaan maaliin. Tilanne 8-5 YPAlle kun kello on 41.36.Erän loppu on kosmetiikkaa eikä YPA anna Happeelle enää mahdollisuutta kavennukseen. YPA ottaa tänään Happeelta täydet pisteet. Merkillepantavaa pelissä oli tehojen kasautumisen lisäksi se että YPA selvitti ottelussa kolme alivoimaa. Uudet pojat yllättivät kaikki positiivisesti ja erityisesti Hape, Luca, Valtteri ja Onni ansaitsevat ison käden – Hyvä pojat!

Tehot: Hape 4+0, Luca 2+1, Onni 1+2, Valtteri 1+0, Severi 0+1

YPA03 – PaPo, Parkanon urheilutalo 25.10.2015

Ennakkiasetelmat päivän toiseen otteluun olivat kutkuttavan jännittävät. Viime kaudella Papo kohdattiin kahdesti. Parkanossa Papo vei, ja YPA vikisi, mutta Ylöjärvellä vikisemisvuoro oli Papolla. Odotettavissa oli siis tasainen vääntö kun molemmat joukkueet olivat voittaneet päivän aiemmat ottelunsa. Maalin suulle astelee Petteri. Kaikki on valmista.

Peli alkaa tunnustellen ja molempien joukkeiden ratkaisupelaajat on merkattu ja pidetään kiinni heti pelin alusta. Tasaisissa kyttäilyasetelmissa jatketaan erän puolen välin paremmalle puolelle ennen kuin YPA hukkaa tutun pelaajan nro 12 hetkeksi, eikä enempää aikaa maalintekoon tarvita. Papo johtaa 0-1 kun pelattu on 11.05. Petteri esittää monta tyylikästä koppia ja hyvää liikettä vaikeuttaen Papon hyökkääjien työtä merkittävästi. YPA taistelee erän lopun rajusti ja joutuu vielä pelaamaan alivoimaakin, mutta tauolle mennään 0-1 lukemissa.

Toinen erä alkaa alivoimalla, jonka aivan loppusekunneilla hyödyntää Papo kovalla laukauksella maalin kattoon. Tilanne Papolle 0-2 ajassa 16.31. Petteri herättelee joukkuetta ilmeettömästi huikeilla kopeilla ja varmoilla avauksilla. Aikaa edellisestä maalista ehtii kulua vain 20 sekuntia kun Valtteri kaventaa Onnin syötöstä 1-2. Hetkeä myöhemmin YPA juonii vaparia maalitekosektorista. Severi siirtää pallon Markille jonka laukas pomppii muurista maalille ja Severi seuraa haukan lailla ja työntää pallon maaliin. Tilanne tasan 2-2. Tasainen vääntö jatkuu ja Papo taistelee hyökkäyspäässä armottomasti ja vie lopulta itsensä johtoon 2-3. Papo vetää karvaustaan vaihto vaihdolta ylöspäin ja YPAn pakeille jää hyvin aikaa hieroa palloa sopivaan avauspaikkaan. Aleksi avaakin pitkän Onnille, joka lataa tasoituksen 3-3. Papon yleisö on revetä liitoksistaan kun otteet kentällä ovat ajoittan kovia - mutta sääntöjen puitteissa. Papo on ottavana osapuolena ja fanikatsomolla asia ottaa todella koville. Yleisön kova reagointi ja tuomarien ohjaaminen kovalla huudolla saa YPAn hetkeksi tolaltaan ja Papo karkaa vielä erän loppuun 3-4 johtoon.

Kolmas erä toden sanoo. YPA aloittaa tutun rajusti ja päsee heti maalipaikkaan, mutta nyt onnea ei ole. Seuraavassa tilanteessa Mark taistelee pallon keskialueella itselleen ja antaa syötön Lucalle joka viimeistelee tyylikkäästi tasoituksen 4-4 kun peliä on pelattu 34.14. Peli rauhoittuu hieman ja ratkaisupelaajat pidetään kiinni. Peli on kuin shakkia. Nopea rytminvaihdos ja miesvartiointi pettää hetkeksi – YPA on jälleen takaa-ajajan roolissa kun Papo maalaa. Asialla tuttu mies – nro 12 ja tilanne 4-5. YPA rankaisee välittömästi vastustajan hyvänolon tunteen aistiessaa ja Aleksi vapauttaa Severin pitkällä avauksella tasoittamaan 5-5. YPA sortuu hetken sekoittamaan puolustuspään roolituksen ja tuttuakin tutumpi mies (12) ruoskii tilanteen 5-6 kun edellisen maalin kuulutus on tuskin ehtinyt loppua. Papo lisää vauhtia YPAn juostessa perässä ja ilmassa on ratkaisun makua kun herra nro 12 lisää Papon johdo nyt 5-7. YPA raastaa ja taistelee, mutta väsymys paistaa jo pelaajien kasvoilta. Aikaa pelikellossa on 43.25 kun YPA saa kaksiminuuttisen vaarallisesta pelistä ja peli on käytännössä ohi. Papon nro 12 viimeistelee vielä loppunumeroiksi 5-8 YPAn pelaajien ihaillessa vierestä. Valtava taistelu, iso peli ja kirvelevä tappio tuttua joukkuetta vastaan, jonka kahdeksasta maalista viimeisteli peräti, viisi (5), sama mies - nro 12.

Tehot: Severi 2+0, Luca 1+1, Onni 1+0,  Valtteri 1+0, Aleksi 0+2, Mark 0+2